Vuosi 2021 pähkinänkuoressa

31.01.2022

Vuosi 2021 alkoi taas hankalassa koronatilanteessa, jonka vuoksi pääsimme aloittamaan pelit vasta toukokuussa. Vaikka pääsimme aloittamaan pelit näinkin myöhään vuodesta, niin siitä huolimatta onnistuimme pitämään 32 airsoft pelitapahtumaa, joiden yhteenlaskettu osallistujamäärä oli 611 osallistujaa. Osallistujille tarjottiin pelien yhteydessä vuoden aikana yhteensä 236 makkaraa.  (Vuonna 2020: 27 peliä - 676 osallistujaa - 320 makkaraa.)

Vaikka vuosi 2021 oli hankala, niin pystyimme siitä huolimatta kehittämään toimintaa ja viemään yhdistystä eteenpäin. Saimme 16 uutta jäsentä, mutta valitettavasti jäsenmäärä tippui 67 jäseneen (vuonna 2020 - 75 jäsentä.)

Merkittävää kasvua taloudellisesti ei tapahtunut verrattuna viime vuoteen, mutta onnistuimme hankkimaan tavaroita ja kasvattamaan kioskin varastoa sen verran paljon, että pystymme kuluvana vuonna panostamaan erilaisiin hankintoihin ja tapahtumiin paremmin.
Merkittävin asia yhdistykselle oli Vauhtifarmin kanssa aloitettu yhteistyö. Aloimme rakentaa yhteistyössä airsoft kylä-pelialuetta heidän alueelle, joka toivon mukaan valmistuu kuluvana vuonna. Järjestimme myös ensimmäisen yhdistyksen virkistysillan heidän tiloissaan.

Kesällä myös talkoiltiin Farmsteadillä rakentaen uusia suojia ja lisäämällä toisen offariladon, jotta saatiin pöytätilaa lisää pelaajille ja pidettyä paremmin välit toisiin pelaajiin vallitsevan tilanteen takia. Aloimme myös järjestämään Dark Farm-pimeäpelejä Farmsteadillä, joka sai positiivisen vastaanoton.

Haluan hallituksen kanssa kiittää upeasta vuodesta kaikkia jäseniämme, pelinjärjestäjiä, maanomistajia ja yhteistyökumppaneita: Vauhtifarmi, Tradesoft, Milgear, Atom Airsoft, Jopas Airsoft ja Tierone.fi.  Teidän antaman tuen ansiosta olemme onnistuneet viemään yhdistystä pidemmälle ja pystyneet toteuttaa yhdistyksen tärkeintä tarkoitusta: järjestämään laadukkaita pelejä. Iso kiitos!

Puheenjohtaja Oskari Mähönen

© 2019 Speshul Ops ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita